Reissumiestä vaisto vie

Olemme eläneet kovia aikoja, muutama päivä tai viikko tai mitälie sitten jouduttiin kohtaamaan pettymys. Tämä tapahtui onneksi loistavissa olosuhteissa: maailman ystävällisin miekkonen antoi telttapaikan hintaan meille kivan mökin kaatosateelta suojaamaan ja masuissa oli herkkupitaleivät sekä kaks litraa jäätelöä kinuskikastikkeella ja lakupaloilla. Mutta pettymys tuo totta tosiaan: kaikki majat monen päivän vaelluksille oli täynnä ja joudutiin missaamaan Kepler track, josta oltiin puhuttu syyskuusta asti. Puhuttiin siitä myös joka ikinen päivä Seelannissa, koska tiedettiin että ne pitää varata a j o i s s a. Tarinan opetus: aina on liian myöhäistä. Tuskailujen jälkeen keksittiin sotasuunnitelma. Huomenna alkaa seikkailu! 

Seuraavana aamuna aina yhtä tuhdin aamupalan jälkeen lähimmä ajamahan kohti Bluffin satamaa. Kaikilla tytöillä oli pieni haave löytää oma kalamies, joka veisi meidät Stewardin saarelle tai kruisailis meijän kans merellä, ihan vaa säästösyistä (laivalippu tänne paikkaan olis maksanu 155 dolaa). Ajettiin satamaan ja yritettiin noudattaa leirintäalueella tapamaamme miehen neuvoa valita mukava kalastaja ja kysyä siltä kyytiä. Kalamiehiä kyllä näkyi, mutta meitä niin ujostutti. Kun kaikki oli jo luovuttamassa, yksi meistä keräsi kaikki rohkeuden rippeet kasaan ja lähestyi määrätietoisesti kävelevää kalamiestä, tuloksetta. Miekkonen tuumasi, että merenkäynti on kova, eikä kalamiehiä mitä luultavimmin lähtisi enää tänää merille. Oltiin todellakin tosi ihmeissämme, miten juuri sillä kellonlyömällä (12.35) ei ollut ketään meille sopivaa. Höhhellssön. Mentiin syömään Stellan kahvilaan fish and chipsejä, hypeltiin kivillä ja tehtiin temppuja puistossa (Essi oppi kupperiskeikan!). On kai se tämäki. 

Bluff oli oikeesti tosi hauska paikka. Ei muistettu ajatella Kepler trackia lainkaan siellä pomppiessa ja kalamiehiä jahdatessa. Sieltä lähettiin ajamaan kohti Catlinsia. Catlinsista ei tiietty mitään, tämä kun ei ollut niin suunniteltu juttu, mutta tsekattiin kartasta aina uus kohde, ja niihin Nico uskollisesti kuljetti. Löydettiin aivan mieletön sademetsäkävely ja sieltä Outin todellakin tosi paras lemppari vesiputous, jonne mentiin uimaan. Onneksi oltiin keskenämme ilman japanikiinasaksaturismoja, sillä metsä raiku aika kovasti meijän onnen kiljahduksista, se oli mahtavaa! Putouksien jälkeen käytiin Seelannin melkein eteläisimmällä pisteellä Slope pointilla ihailemassa auringon laskua. Kaiken lisäksi löydettiin ilmainen leirintäalue, jes. (Tähän väliin pennejä säästävä vinkki vitonen: LADATKAA CAMPERMATE, me muistettiin ladata se vasta viikko sitten (vaikka meille siitä kommenteissa vinkattiin) ja sen jälkee ollaan löydetty melkein joka yö ilmanen leirintäalue, kun taas Camping NZ, jota ollaan uskollisesti käytetty, ei oo näyttäny puoliakaan ilmasista leirintäalueista :D Onneksi kaikki maksulliset on ollu ihania, mitään ei annettas pois, ei todellakaan! )

Seuraavana päivänä käytiin 170000 vuotta vanhassa metsässä, Cathedral Caveseilla (korkeita luolia meren rannalla) sekä Nugget pointilla. Nugetissa nähtiin yksi kauneimmista maisemista, merileijonia alhaallla kallioilla, usvaiset vuoret jne jne, katsokaa kuvat! Juotiin myös mahtavat peräkonttikahvit porkkanapiirakalla. Ei tajuta miks saatiin niin paljon katseita, vaikka oltiin vaa neljästään meijän tyhjennetyssä peräkontissa (tavarat ulkona sateessa) ja juotiin kahvia. Yks kiinalainen oli selvästi just tulossa ottaa meistä kuvaa, ku kömmittiin ulos autosta, joten järjestettiin sille uusi näytös ("tehdään tästä big show", sano Silja). Mentiin takas sinne ottamaan tirsat, mutta mies tuli taas liian myöhään paikalle.  

Sitten oltiinki päämäärättöminä, joten heitettiin kruunaa ja klaavaa Dunedinista ja jokivarsivaelluksesta. Päädyttiin lähtemään Dunediniin hyvien säiden ja surffirannan perässä. 

Dunedinissa vietettiin kaupunkipäivää: lounasteltin hauskassa kahvilassa, ihmeteltiin ympyrän mallista asemakaavaa ja yritettiin shoppailla. Edes kolmas kerta tuottanut tulosta. Täällä ei vaan voi shoppailla muuta kuin apteekeissa, kun siellä kaikkia hienon näköisiä puteleita. Mutta ai että! Päästiin Cadburyn tehtaanmyymälään, sekä viidellä dollarilla suklaamuseoon maistiaispussit kourassa. Kiitos Tobyn vinkin, käytiin tsekkaamassa myös instakuuluisa maailman jyrkin Baldwin Street -niminen katu. 

Kaupungissa olosta tarpeeksi saatuamme lähettiin metsästämään merileijonia ja pingviinejä Sandfly Baylle. Löydettiin sekä merileijonat, että keltasilmäpingviinit.  Saatiin todistaa sitä ilonpäivää, kun kaksi rannalla kaukana toisistaan olevaa merileijonaa löysi toisensa. <3 

Ja mikä oli alussa mainitseman pettymyksen tarkoitus: 

Tädit pääs sittenki surffaamaan,

Ei tarvinnu lähtä Keplerille haikkaamaan! 

Surffi on ollu reissun kantava teema (isoin läppä), vaikka ollaan surffattu yhtä monta kertaa kuin siitä on täällä kerrottu. Mutta vihdoin ja viimein, Dunedinissä odotus palkittiin! 

Vuokrattiin ilmaisen leirintäalueen vierestä kaksi lautaa koko päiväksi (sitä ennen käytiin tietenki kuivaharjoittelemassa rannalla ja ohimenevä nainen meinasi että "teiltä kyllä puuttuu nyt jotaki, ehkä lauta ja vesi", mutta ku tää nyt vaan on näin paljon halvempaa xd), naureskeltiin ku taas vastaantuleva mies kehui meille hyviä vaimoja (waifs, eli meidän korvaan vaimoja, paikalliset tarkoittaa aaltoja), ja hypättiin mereen. Ai makia! Aamulla taivas oli pilvessä, puolet meistä odotti ku ekat kaks surffas. Ja läpsystä vaihto - litimärkä hiekkainen märkäpuku niskaan ja aalloille. Aurinkokin alkoi porottaa, ja oli mukavaa niin maalla kuin meressä. 

Sen seitsemän tuntia siellä meni, ja nopeaa menikin. Oli aika lähteä, ja niinpä Nico suuntasi keulansa kohti Queenstownia. Siellä meitä odottaa Anne, sekä juhlalounas Fergburgissa! Parasta! 

t. Essi ja Outi

Seesteisesti Seelannissa

Viime aikoina meidän reissutiimin päällä on leijunut rauha. Aluksi ehkä saatettiin vähän seikkailla sanan negatiivisessa merkityksessä, mutta nyt ollaan oltu tasapainossa koko maailmankaikkeuden kanssa ja nautittu seesteisestä reissaamisesta. Jos ette usko, kattokaa vaikka:

Pikkusen onnessaan syömässä halloumisalaattia tien varressa

Ollaan katsottu leirintäalue ajoissa, tarkistettu että käteistä riittää maksamiseen ja kirjoitettu nätisti kaikki asiaankuuluvat paperit. Ollaan myös muistettu laittaa ne paperit tuulilasiin näkyvälle paikalle niin ettei aamulla vartija tule perimään maksua makuupussin sisältä. Ollaan pystytetty illalla teltta kahdessa ja puolessa minuutissa. Sillä aikaa joku ihana on jo laittanut teeveden kiehumaan ja nostanut iltapalakamppeet pöytään, koska meitä on neljä ja osataan näppärästi multitaskata näitä hommia. Yö nukutaan siellä teltassa, eikä energiaa  tuhlata enää riipparipuiden ettimiseen. Ollaan jopa pelattu muutaman kerran korttipelejä illalla otsalampun valossa, kun ollaan oltu niin ajoissa menossa yöpuulle eikä kenelläkään ole pääsyä sosiaalisiin medioihin taikka muiden viestimien äärelle. Aika idyllistä, eikö? Ja pää on tietty tyynyssä  ennen yhtätoista. 

Rakasta retkikeitintä koitetaan varjella tuulelta kaikilla mahdollisilla keinoilla 

Aamulla herätään herätyskelloon yleensä kahdeksalta. Syödään aamupalaa, keitetään kahvia ja puretaan teltta. Kukaan ei vahingossa syö toisen banaania myslin seassa tai laita kanisterista juomakelpoista vettä kahvinkeittoa varten, vaan muistaa säästää sen vaellusta varten ja hakee hanasta sitä toista vettä kattilaan. Telttaa purkaessa lasketaan, että kaikki 10 teltan tikkua on tänäänkin tallessa. Auton peräkontin järjestyksestä pidetään tarkasti huolta, koska väärän järjestyksen seurauksena takakontti ei mene kiinni. 

Arkisia asetelmia teltta-aamupalan jälkeen

Kun ajetaan, muistetaan ajaa (melkein aina) vasemmalla. Joku lukee karttaa tai käyttää puhelimen offline-tilaisia alueita ja kolmas naputtaa jääkaapin päälle ettei voi sula. Löydetään tie päivävaellusreitin alkupisteelle,  laitetaan aurinkorasvaa päästä varpaisiin, sortsit jalkaan ja vesipullo reppuun. Tarkistetaan, että mukana on purkinavaaja, varakaasupullo ja puukko. Lähdetään matkaan. 

Matkalla ei eksytä, vaan kävellään vuoren rinnettä ylös kuin pienet Vesamatit. Nautitaan maisemista ja auringosta, tehdään ruokaa perillä ja syödään suklaapatukka. Kun tullaan takaisin, mennään uimaan ja kauppaan. Sitten onkin jo ilta, ja aloitetaan sama rundi uudestaan. 

Abel Tasmanin rantoja ihmettelemässä

No, tämän postauksen tarkoitus ei ollut kertoa että osataan selviytyä arkisista askareista. Eikä antaa vaikutelmaa, että käyttäydytään kaavamaisesti ja eletään värittömästi kuin pienet sievät herran tertut. Ollaan kapinoitu elämän yleisiä järjestyssääntöjä vastaan esimerkiksi jättämällä lippikset naulakkoon, vaikka ollaan oltu retkellä koko päivä ja vaarana on ollut saada auringonpistos. Hurjaa! Ei vaan. Se oli vitsi. 

Tarkoitus oli kertoa, että ollaan vietetty aivan mahtavaa ja ihanaa reissuelämää. Oltu ulkona ja nautittu kesäsäästä, nukuttu siellä teltassa hyvin ja huonosti, jaksettu varjella kaasukeittimen hentoa liekkiä tuulisella rannalla ja odottaa kahviveden kiehumista puoli tuntia. Tehty ihania päivävaelluksia, retkeilty ja pistäydytty ajomatkan varrella pienelle maisemakävelylle. Laitettu hyvää ruokaa, syöty pitkään ja hartaasti aamupalaa, loikoiltu puistossa tai rannalla ja nukuttu joskus jopa päiväunet pitkien yöunien lisäksi. Ollaan muitten aktiviteettien lisäksi joskus käyty myös iltalenkillä. Nekin on tietty saatu hölkätä mitä kauneimmassa ympäristössä. Kaupunkipäivinä ollaan löydetty hyviä ravintoloita ja kahviloita ja otettu vielä jätskit siihen päälle. 

Koska nettiä ei yleensä ole eikä puhelimessa akkua, ollaan ehditty joogaamaan, venyttelemään ja treenaamaan akrobatiataitoja. Kiire ei meitä täällä paina. On aikaa tehdä ihan mitä huvittaa, pysähtyä matkan varrella tuijottamaan vaikka surffareita aalloilla tai lampaita laitumella. Paistaa lättyjä  puistossa sillä hitaalla kaasukeittimellä.  Haahuilla ruokakaupassa pari tuntia. 

Valtakunnassa kaikki erittäin hyvin!

                                                                                   T. Anni