Babies on board

Ensimmäinen aamu valkeni Raglanissa suloisena. Kovasta alustasta ja makuupussittomasta sekä retkipatjattomasta (nämä siis oli siellä rinkassa ja rinkka edelleen lentomatkalla) yöstä huolimatta uni maistui kohtalaisesti. Oltiin saavuttu leirintäalueelle illalla pimeän aikaan, joten vasta aamulla nähtiin mihin oltiin oikein tultu. Karioi Lodge-niminen leirintäalue sijaitsi ylhäällä rinteessä mielettömän kauniin viidakon keskellä. Paratiisiin kantautui aaltojen pauhu alhaalta rannalta sekoittuen lintujen lauluun. Ja aurinko paistoi. Ei hassumpaa.

Aamupuuron jälkeen päätettiin lähteä selvittämään että mitenkäs se surffaamishomma oikein toimii. Ajeltiin pari kilometriä Manu Baylle (vissiin joku legendaarinen surffimesta) katsomaan, kun ammattilaiset kipuaa aalloille. Hienoltahan se näytti. Suuri meri, suuret aallot ja surffikansa elementissään. Ainut vaan että pakkasista aurinkoon pompanneella turistilla paloi heti käsivarret. Just.

Kuivaharjottelun ja erinomaisen ulkoilmalounaan jälkeen buukattiin itsemme surffitunnille. Saman päivän puolella ei sinne ehditty, kun jännittiki niin kovasti että piti antaa aikaa ensin henkiselle valmistautumiselle. Oli meillä kuitenkin viikon toinen kohokohta sinä päivänä: karkkipäivä!  (Meillähän on täällä kaks karkkipäivää viikossa, mutta just noi muut alko peruuttelemaan sitä. On muka liikaa karkkipäiviä viikossa, jos saa syödä kaks kertaa. Oon eri mieltä asiasta. Olkaa pliis tekin!) Karkkipäivää vietettiin rattoisasti rannalla ja keiteltiin kaasukeittimellä kahvit kaveriksi.

Hyväksi havaittu viidakkoleirintäalue palveli meitä toisenkin yön. Erittäin hyväksi havaitsimme nimittäin sen että ystävällinen yövahti otti vain kahden henkilön maksun, kun kerrottiin että osa meistä nukkuu riippumatoissa. Hinta-laatusuhde täyden palvelun kämpsaitille 6/5. Gourmet-iltapalaksi syötiin leipä-jugurttikombon sijaan nachopaistosta, ja pidettiin kunnon iltalanit wifin ääressä. Mukavuuttamme terassin ja tietokoneen ääreen tuli kuitenkin häiritsemään opossumi, suomeksi pussirotta. Iso, karvainen, vesikauhua ja tuberkuloosia levittävä ällötys. Keikkui muina miehinä terassimme kaiteilla roskiksiin hyppäämisestä haaveillen. Ja karkotti Outin suunnitelmat ulkona riippumatossa nukkumisesta. Siispä yön tullen kömmittiin taas kolmistaan autoon ja Silja urheana majoitti itsensä viidakon yöhön.

The surffipäivänä meitä odotti Raglanin keskustassa reteä ja cool surffiope-Manu. Ruskettunut, pitkähiuksinen, pelkät värikkäät uimasortsit asuna todella vaarallisen alhaalla, sinkkiä naamalla. Tosi cool. Surffiopen tila-autossa soi letkee musa ja kuski kertoi meille aalloista: "Does evribadi nou what waif is?" Johon me hämmentyneinä: "öööö nou?!?" Hyvä startti koulutielle. Heh. "Waif" tarkoitti paikallisten mielestä sanaa "aalto", ei "vaimo" niin kuin me ymmärrettiin ja hämmennyttiin kysymyksestä kokonaan. Tai ehkä surffarille aalto on vaimo. Tai ainaki suuren rakkauden kohde?

No kuitenkin rannalle päästyämme meillä alko kunnon luento. Manu kertoi kaiken aalloista, merestä ja turvallisesta surffaamisesta. Me seisottiin märkäpuvuissamme rannalla kuin pikku pingviinit. Ja huokaistiin helpotuksesta, kun meidän rannan aallot ei ollut ihan yhtä isoja kuin Manu Baylla, jossa katseltiin pro-surffareitten menoa. Teoriaosuuden jälkeen alkoi surffiasennon kuivaharjottelu. Laudalle-keskivartalo ylös - kädet suoraksi - toinen jalka eteen - se toinen jalka toisen jalan eteen- ja seisomaan. Sama uudestaan noin sata kertaa. Ja Manu
korjaili suorituksia täydellisiksi.

Sitten lähdettiin mereen. Pauhaava, hirveällä voimalla vastaan tuleva meri tuntui aika pelottavalta. Manun johdatuksessa kävelin perässä vaikka ajattelin etten meinaa edes pysyä pystyssä siellä aaltojen seassa. Onneksi me harjoiteltiin turvallisesti valvotulla rannalla niin että jalat ylsi pohjaan. Meikäläinen pääsi ensimmäisenä oppilaana laudalle makaamaan ja Manu lykkäsi hyvän aallon tullessa mut menemään. Se aalto vaan vei mua!!! Pitkään, pehmeästi
ja mä makasin turvallisesti laudan päällä. Siistiä! Tää meri kuljettaa mua! Ei muuta kuin kuskaamaan lautaa takaisin ja harjoittelemaan aallon nappaamista. Seuraavalla kerralla polvillaan, sitte paljo feilaamista ja open ohjeita englanniksi joista puolet (lue: kaikki) menee ohi, ja sitte onnistunut aallonnappaus ja laudalle seisomaan. Manun tsempeillä ja ohjeilla aallon nappaaminen alkoi sujua ja onnistuneita varovaisia laudalle kipuamisia kesyillä aalloilla kertyi aika monta. 

Surffitunnin päättyessä olo oli euforinen. Syke oli pilvissä, mieli kevyt ja suonissa endorfiinia. Kaikki jotka tuntee allekirjoittaneen urheiluhistorian, tietää että se on paljon se. (Eikä tässä nyt puhuta Manun hurmaavien, suorastaan hypnoottisten, silmien vaikutuksesta olotiloihin.)

Muitten kommentteja surffitreenauksesta: kivaa! Uudestaan! Vielä pitäisi vähän vaan harjoitella lisää... 

Surffitunnillakaan ei ihan vältytty kommelluksilta. Joku voi siellä ruudun takana edellisten postausten perusteella luulla että ollaan kovia sähläämään. Surffitunnilla oltiin melko ihmisiksi, mutta 1/4 meistä sai toista surffaajaa väistäessään oman surffilaudan täydellä voimalla kaulaansa. Se olin minä. Hommassahan kävi niin että jouduin väistämään yhtä surffaajaa joka meinas tulla päin, ja samalla mun lauta ajautui poikittain. Yhtäkkiä jostain tuli iso aalto joka heitti laudan täysillä kohti mua ja se osui kaulaan. En tiedä mitkä osat siellä meni nurin, mutta tapaturman seurauksena lähti ääni ja kurkku oli kipeänä viisi päivää. 

Seukkipäivänä ajateltiin pistää tädit uudestaan surffaamaan ja vuokrata laudat niin että vuorotellaan kahdella laudalla koko päivä, mutta alkoi sataa ja luovuttiin suunnitelmasta. Käytettiin sadepäivä ajamiseen, ja nyt odotellaan kieli pitkällä surffikelejä eteläsaarella.

T. Anni


PS. Jos joku ihmettelee ettei oo kuvamateriaalia surffaamisesta, niin pahoittelut: oli niin kiireinen aikataulu ettei pystynyt ottaa! Ehkä niitä tulee vielä, kunhan saadaan uudestaan laudat alle.