Kolmenkympin teekuppi ja muita mukavia

Kiinassa oloa jäljellä enää hetki. Mun ja Siljan 49h 10min kestävä lento, ja 17h 55min vaihto Kiinassa mahdollisti uusia elämyksiä: päivän vierailun Pekingissä. Muutamassa tunnissa opittiin Kiinasta ja kiinalaisista hyvin paljon. Kiinalaiset ovat joko kiinnostuneita tutustumaan ulkomaalaisiin tai huijareita. Heti kun oltiin astuttu ulos metrosta Pekingin keskustassa, meijän seuraan lyöttäyty kiinalaisnainen. "Mistä ootte, ootteko sisaruksia?", ja sit se lähti käveleen meijän kanssa. Sanottiin, että ollaan menossa kiellettyyn kaupunkiin, ja niin oli hänkin! Sattu matkalla vähän väärinymmärryksiä, ku oli heti metroasemalla sanonu et voitais käydä teellä jossain vaiheessa. Meiltä se oli menny vähän ohi ja vastattiin vaan jeah jeah, eikä vielä tiietty, että joudutaan vastuuseen sanoistamme. Käveltiin hutonkeja pitkin (pienet, kiinalaiset kadut) ja puheltiin kaikenlaista, ja yhessä risteyksessä se sit sano, että mennäänkö tuonne kahville. Mielessä epäilyttävät kuvat huumausaineilla höystetystä teestä punakultaisin silkkiverhoin ja mustin lohikäärmesymbolein vuoratussa hämärässä kellarihuoneessa yritimme sanoa, että nyt ei kyllä millään ehdi, ku pitää olla illalla takasi lentokentällä, mennään vaan suoraan Tienanmenin aukiolle, kyllä sielläki voi tutustua (hän halus tutustua ulkomaalaisiin teekupposen ääressä). Ei ollukkaan niin helposti tehty ku sanottu: kiinalaiset ovat myös itsepäisiä. Tyttöhän tuumas että "te lupasitte tulla, mä kysyin teiltä ja te sanoitte et mennään vaan! Mulla on kylmä, kyllä nyt mennään yhessä juomaan teetä." Vielä vähän nikottelua, ja mentiin sitte. Aattelin, että kyllä vähän aikaa voi istua ja oikeastaan ihan mukava tutustua paikalliseen. Nainen näytti hinnastoa, vähän hintava mut ihan jees, ja kysy sit että otetaanko yhteinen pannu teetä. Ihan hyvältä kuulosti, ja varmaan tulis halvemmaksikin! Tunnelma oli ihan pikkasen lässähtäny kieltäytymisepisodin jälkeen, mutta ihan mukavaa oli lopulta taas jutella ja kuulla Kiinasta.

Siihen tultiin, että tyttö tilas lopulta kolme pannua teetä, ja lisäks jotaki snackseja, ja ku tuli laskun aika oltiin aika pikkusen järkyttyneitä. 300 yania!!!!! Laskettiin meijän rahanvaihtopisteen kurssilla (äjoka tais olla erittäin huono (iskä mä kyllä muistin sun varotukset, mutta ajateltiin että kai sitä täytyy vähän nostaa)), että se tekee noin yheksänkymppiä eli KOLMEKYMMENTÄ euroa per kuppi. Ihan sievästi vaan Silja huusi niille ja ihan sievästi vaan käveltiin kuppilanpitäjän kanssa nostomaatille ja nostettiin sille sataset per nainen. HUOH!! Tivasin teekaupiaalta, miten voi olla niin kallista juoda teetä. Perustelut olivat: köyhät syö ruokaa ja ostaa teepussit kaupasta, rikkaat hengailee juomassa teetä ja on valmiita maksamaan siitä. Siistiä olla rikas.

Kiinalaiset ovat myös pelottomia, tai ainakin tottuneita huutamiseen. Nainen ei säikähtäny, vaan lähti saattamaan meitä kiellettyyn kaupunkiin, kehu matkalla moneen otteeseen Siljan hiuksia, makso lopulta Siljan pääsylipusta puolet, ku käteisvarat pääs loppumaan ja kiitteli ja hyvästeli. Innolla odotetaan, saako Silja joskus sähköpostia siltä, ku pyysi osotetta. Ihan vähän se silti saatto säikähtää meijän hermokohtausta, ku ei tullukkaa kiellettyyn kaupunkiin meijän kanssa, syömään tai Tiananmenin aukiolle, kuten alussa puhu. :D Suomalaiset edustustehtävissä Kiinassa siis! Loppupäivä mietittiin, että mitä ihimettä, tultiinko me just huijatuksi, vai oliko se kiva nainen, joka oikeesti halus tutustua js saada kirjekavereita. Naureskeltiin ja hajoiltiin vuorotellen kolmenkympin teekupista, ja haukuttiin siinä sivussa koko Kiina suohon.

Mutta kielletty kaupunki oli hieno, samoin kukkula sen takana. Tiananmenin aukiolla oli Maon kuvaa ihastelemassa yks jos toinenkin. Olis kyllä erittäin kiinnostavaa tietää, mikä on nykykiinalaisten mp Maosta, mutta ei tullu kysyttyä.

Kiinalaiset rakastavat ohjeistamista: laita wc:n ovi kiinni for your convenience, pysy kaukana lasikaiteesta, ettet putoa, seuraavalla pysäkillä jäävät olkaa hyvät ja valmistautukaa lähtöön, ottakaa matkatavaranne mukaan ja niiin edelleen. Kiinalaiset ovat totisia. Ei hymyn hymyä keneltäkään (vai johtuko se sittenki siitä, ettei teekuppiepisodin jälkeen oltu kovin yhteistyöhaluisia niitten kanssa?). Lennoilla luultiin, että ollaan jotenki ärsyttäviä ku ne näytti aina yrmyiltä, ku pyydettiin kaks kuppia juotavaa tai kysyttiin kaks kertaa, mitkä olikaan vaihtoehdot. Mutta tultiin siihen tulokseen, että eipä ne hymyilly muillekkaan.

Kiinalaisilla oli myös vähän ymmärrysvaikeuksia. Menin kielletyssä kaupungissa kysymään vessaa, sain opastuksen, mutta ylläripylläri minut vietiinkin viereiseen huoneeseen:"heeei meillä on täällä tämmönen näyttely!", ja niin se setä kauppasi mulle silkkitöitä ja muuta ihanaa taidetta. Tällä kertaa hän oli kuitenkin ymmärtäny mitä tarkotin, ratkaisu vessahätään vaan oli kovin erilainen mitä ajattelin. Yleensä ei tultu ymmärretyksi enkulla. Joka ikinen kerta ku kysyttiin voiko maksaa kortilla ( ja NÄYTETTIIN) pankkikorttia, meille vastattiin että voi, tai opastettiin viereiseen pisteeseen, koska siellä voi. No elähämmittää, ei ollu yhen yhtä paikkaa lentokentän lisäksi, jossa oltais voitu maksaa kortilla. Tästä seurasi vihaisia hetkiä pankkiautomaatin kanssa (noin kymmenen yritystä), kun se solkotti jotaki kiinaa eikä ymmärretty ei kieltä eikä rahasummia. Well, mentiin sitte metron turvatarkastuksista läpi kolmesti ennen ku lopulta saatiin ostettua liput ja lähettyä niin kauas ku pippuri kasvaa eli takas lentokentälle.

Lentokentällä todettiin, että Kiinassa on vähän hankaluuksia nettiin pääsemisen kanssa. Ei toiminu whatsapp, snapchatista ja instasta puhumattakaan. Koulun sähköposti oli ilmeisesti ainut turvalliseksi todettu sivusto. Oliko tämä nyt sitä sensuuria vai ihan vaan huono wifi? Nyt Seelantiin menevään koneeseen, mikähän paratiisi meitä siellä odottaakaan! Heippa tsintsimen tsintsimen!

Ps. Tarkistettiin perillä Seelannissa valuuttakurssi (kun siellä Kiinassa oli netti rikki). Teekuppi olikin 13,8€. Kallis, vaan ei ehkä silti niin kallis, että olis koko kansakunta olisi ansainnu haukut. Kaikki muu taas olikin ollu toosi halpaa, esim vesipullo, jonka ostin ykkösellä. Ihmeteltii miks myyjä nauro päin naamaa, ja hoksattii myöhemmin et pelkkä pantti oli kakkosen. Kauppa se on joka kannattaa! Makso meinaa muualla vesipullot vähintää 15 rahaa. Kannatti olla ostamatta kiinasta mitään vaan huomatakseen myöhemmin, että siellä olikin halpaa. Vinkki no 1: tarkistakaa valuuttakurssi ennen ku meette ulkomaille. Vinkki no 2: kannattaa syödä useammin ku 15h välein, ja nukkua enemmän ku muutaman tunnin, jos haluaa olla avarakatseinen ja vastaanottavainen turisti. Nälkäsenä jo pelkkä kieli sai aikaan ärtymystä (tsintsimentsintsimen: hyvät naiset ja herrat). Kaikesta huolimatta, kyllä kannatti lähteä! Jos joskus lennätte Pekingin kautta, ja on pitkä vaihto, 72h viisumin saaminen Pekingin vierailua varten oli tosi iisi juttu. Hyvää vaihtelua istumiselle ja oikein avartava kokemus. Tekis mieli lukea lisää kiinalaisista ja Kiinasta, ja kattoa pitikö meijän luonneanalyysi yhtään paikkaansa.

Essi